Ruokaa, elämyksiä ja nautintoja

Olen kokki, joka ei koskaan löytänyt sitä yhtä polkua kuljettavaksi. Näin ollen päätinkin kulkea useita polkuja. Tällä tarkoitan sitä, että toinen päivä voin tehdä hyvinkin modernia ja innovatiivista ruokaa ja taas toisena päivänä pystyn ja haluan tehdä aivan muuta. Näille molemmille täytyy kuitenkin löytyä oma osoitteensa. Osaan kirjoittaa reseptejä joita myös kotikokki osaa valmistaa, ymmärrän kuinka vaikeaa on mainosalan ihmiselle ymmärtää miksi reseptissä on g dl:än sijaan. Minulle persilja ei ole Essopersilja vaan persilja on yksi hienoimmista yrteistä, joita maa päällään kantaa. Pystyn ja haluan tutkia, mitä vehnäjauholle tapahtuu, kun sitä kypsennetään. Haluan tietää miksi pihvi on parempi, kun sen paistaa matalassa lämmössä. Pidän kiehtovana sitä kuinka moniulotteinen tämä maailma ruuan parissa on. Omistan monta ravintolaa, yhden Delin ja yksityisen kokkikoulun. Kuten luette niin paletti on mahtavan monipuolinen ja jokainen paikka on paikka omalla tontillaan. Vuoden 1996 jälkeen, kun aloitin opiskeluni Rovaniemellä on tapahtunut paljon. Unelma omasta ravintolasta on toteutunut, olen saanut tehdä yhteistyötä mahtavien kumppanien kanssa ja yhteistyö useiden kanssa jatkuu edelleen. Olen ollut mukana kisaamassa Suomen kokkimaajoukkueessa (2008-2009), olen menestynyt henkilökohtaisissa kokkikilpailuissa, olen ollut osallisena tv- ohjelmissa ja muissa mielenkiintoisissa projekteissa. Tällä hetkellä teen myös erilaisia esiintymisiä ja demonstraatioita ruuan parissa. Luon reseptejä lehtiin ja yrityksille, teen ruokakuvauksia, konsultoin ja teen yhteistyötä alan eri vaikuttajien kanssa.

Arto Rastas

Arto Rastas